lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannusaaton projektia

 Juhannusaattoaamuna heräsin omia aikojani jo aikaisin, päästin koiran pihalle ja annoin sille aamuruoan. Menin takaisin sänkyyn, mutta uni ei enää tullut. Päässä pyörivät puutarha-ajatukset tekivät olon levottomaksi. Nousin ylös, söin pikaisesti, pakkasin koiran ja kameran autoon ja hurautin vanhempieni luokse. Uudet kasvihankinnat ja puutarhassa kasvavat sadat pienet siementaimet vaativat uuden istutusalueen tekoa. Lopulta päätin laajentaa 'Pekka'-omenapuun alla olevaa pientä ympyrää. Talikko mittakeppinä vedin kanttausraudalla uuden alueen rajat ja aloin poistaa nurmikkoa.

 Onneksi varustauduin sadetakilla, sillä koko päivän tuli sadekuuroja niskaan. Välillä paistoi aurinko ja oli niin hiostava ilma, että hihattomassa tarkeni paremmin kuin hyvin. Puolivälissä projektia uuvahdin, loput nurmikot poistan joku toinen päivä.

 Omenapuun alla kasvaa ennestään muualta puutarhasta siirrettyjä kesäkulleroita (Trollius chinensis), peittokurjenpolvia (Geranium x cantabrigiense), myskimalvoja (Malva moschata) KLIK KLIK! ja jättipoimulehtiä (Alchemilla mollis). Niiden kaveriksi istutin ihanan värisiä 'Rotfuchs' -tähkätädykkeitä (Veronica spicata), sinisen kiiltomalva 'Primley Bluen' (Malva sylvestris) KLIK KLIK! sekä jaloängelmä 'Elinin' (Thalictrum delavayi).

 Viereisestä pionipenkistä siirsin väärässä paikassa kasvavia kurjenkelloja (Campanula persicifolia).

Nurmikkotuppaat hyötykäytin ja peitin niillä ruman vanhan nuotionpohjan metsän rajasta.

2 kommenttia:

  1. No nih! Siinä on hyvin käytetty päivä, sano. Hyvät nuo havainnollistavat viivat. Eipä ole montaa asiaa, joka olisi kivempaa kuin uuden istutusalueen tekeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! :D En ole päässyt vielä etenemään tuon pitemmälle, mutta huomenna jatkan :)

      Poista